On ehkä aika esitellä myös tän suvun muita karvaisia. Ekana kehiin astuu siskon portugalin podengo, Lego (jos oikeen nimen muistan oikeen niin Tähtitaivaan Mikael).
Lego on sellanen pieni suuri koira, joka ei oikeen aina tunnu ymmärtävän, että kun painoa ei ole kuin muutama kilo, ei kannata mennä uhoomaan 50kg urokselle. Lego on himpun verran kääpiöksi jäänyt, mutta se ei menoa haittaa. :D Lego on Laran parhaimpia kavereita ja ehdottomasti myöskin iso osa meidän perhettä. Lego on myös pikku koira joka pistää tön meidän Bruce 45kg aisoihin kerta toisensa jälkeen. :) Lego on sellainen koko perheen suuri huolen aihe, ja vähän väliä tuntuu, että sillä on elämästä ja kuolemasta kyse. Lego myös tuntuu luulevan olevansa aika ajoin niin kissa kuin ihminenkin, kissa piirre tulee usein esiin mm. pojan tasapanoilessa sohvan selkänojalla tai kiipeämässä olkapäällä. Lego ei kestä olla erossa ihmisistä ja yöllä pitää saada nukkua peiton alla, tai vähintäänkin ihmisen niskassa, nämä olivat suuria ongelmia kun Lego oli meillä hoidossa, koska Vesku ei vain jaksanut ymmärtää miksi koiran tarvitsee saada nukkua niskassa. :D  Lego on myös melkoinen vilukissa, onhan hän rotuperimältään portugalilainen (vaikka onkin asunut aina suomessa), joten kun talvi tulee, ei Lego enää halua käydä ulkona. Lego myös ulos pakotettuna ilmaisee kylmyyden tunteensa nostelemalla jalkojaa niin paljon, että kun kaikki neljä tassua ei voi vain olla ilmassa yhtä aikaa kaatuu pois maahan. Tässä vaiheessa kaikki ajattelevat, että onhan sillä takki yms. juu, on sillä takkeja, mutta ei se niitä suostu pitämään, se on ihan akkojen hommaa pitää jotain takkia päällä.. Joten siis talvisin Lego lenkkeilee jonkun ihmisen takin sisällä. Lego on erikoinen koira, joka ei edes oikeasti taida olla koira..

Seuraavana tulee sitten esittelyyn siskon beagle Morrison (oikea nimi taisi olla Skilos mas Gene Hackman).

Morrison on sellainen hyvin paljon Brucea muistuttava urpo. Ehkä siksi ne ovatkin Brucen kanssa aika ajoin napit vastakkain. :) Morrison rakastaa myös omaa ääntään, jota ei unohda myöskään käyttää kun tilaisuus koittaa. Morrison kuvittelee olevansa myös hurjan paljon isompi kuin todellisuudessa onkaan ja se ei tunnu tajuavan, että kun isompi sanoo "mene pois" niin silloin kannattaisi mennä, tai vähintäänkin lopettaa ainakin se alistaminen. :) Morrison on beagle, jonka metsästysvietti on olematon, mikä toisaalta on ehkä ihan hyvä kun koira elää keskellä kaupunkia, eikä ole ikinä tarvetta käydä metsästämässä. Morrison raukka pelkää autoilua kuollakseen, poika on onneksi siedättynyt siihen jo melkoisesti, koska alkuun autoillessa se kuolasi noin kaksi litraa ja kuolaa oli sitten kirjaimellisesti kaikkialla. Morrison on kiinnostunut kaikista ja kaikki ovat potentiaalisia kavereita. :) Ja aina on kiva olla ulkona, kuhan ei joudu auton lähelle. Morrisonin kanssa on myös kehässä tullut käytyä pari kertaa, mutta olen myös todennut että tarvitsen ison koiran jota esittää, se sujuu paljon paremmin. :) 

Jos sitten tulisi perheen kiistaton kuningas Jyrä (oikealta nimeltään Escarto's Cazador). Jyrä on koko perheen suuri rakkaus. Jyrä on koira joka tulee vastaan kerran elämässä. Jyrä on jotain sanoin kuvaamattoman hienoa. Jyrän elämän alku ei ole ollut paras mahdollinen, se tuli isälleni vasta vuotiaana, ja näin ollen oli elänyt lähes vuoden yhdessä perheessä. Jyrä on siis rodultaan dogo argentino ja onkin varsin näyttävä rotunsa edustaja. Jyrän kanssa olen pyörähdellyt näyttelykehissä, mutta koska poika vihaa kehässä oloa, emme ikinä päässeet muotovalioiksi asti, vaan tyydyimme kahteen sertiin ja pojan suunnattomaan kehä inhotukseen. :) Ehkä vielä joku kaunis päivä vien pojan kerran näytille sennu kehään... Jyrän uusin harrastus on lintumetsästys, ne siis käyvät isän kanssa ihan oikeasti lintumetsällä. Jyrä ottaa ilmasta vainun, juoksee kohti lintuja isä perässään ja pöläyttää linnut ilmaan, jonka jälkeen isä yrittää sohia aseellaan ja osuakkin noihin tipuihin. Jyrä on hommassa ilmeisesti melko hyvä, kun isä jaksaa sitä kehua. :) Jyrä on opettanut minulle paljon, ennen kuin omani hankin oli Jyrä hyvänä opettaja edeltäjiensä kanssa. Jyrä tunnetaan perheessä myös lempinimellä Sippu, koska poika sipsuttaa sateella ja sateen jälkeen. :D Lätäkköihin ei voi astua, vaan hätätilanteessa lätäkköön vedetään vaikka se remmin toinen pää, kunhan omat tassut ei lätäkköön osu. :D Jyrä on sellainen koira, jonka kanssa en ole ikinä pelännyt hetkeäkään, vaikka vastaan on tullut mikä. Poika on mm. seissyt keskellä tietä traktorin edessä, koska päätti, että ei ole ok, että traktori tulee niin lähelle minua. Lisäksi aikoinaan yksi naapuri kusi housuunsa kun Jyrä vähän säikäytti sedän joka tuli liian lähelle. Jyrä on iän myötä saanut järkeä päähänsä paljon, mutta kyllä se silloin tullessaan vuotiaana oli yksi paukapää ja keksi mitä ihmeellisimpiä juttuja. :) 

Näistä kaikista tulee kuvia myöhemmin, kunhan saan kaivettua kuvat jostain koneen syövereistä. :) 

Snowy, eli mulle ikuisesti Snösnö. :) Snowy tuli meille romaniasta kotihoitoon ja ehti olla meillä reilun viikon ennen omaan kotiin lähtöä. Snösnö oli pentu, joka iski muhun syvälle ja kovaa. Ja vieläkin joka ikinen päivä käy mielessä tuo pieni pallero. Ja vähintään kerran viikossa mietin, miksi en soittanut ajoissa, miksi en taaskaan voinut pitää yhtä rakasta. Meillä on tätä ennen ollut yksi hoitokoira joka on sykähdyttänyt muo yhtä kovaa, se oli Max-pappa. Snösnö oli sellainen pieni riiviö, joka keksi aina jonkun typerän jutun jonka päätti sitten toteuttaa, silläkin uhalla että hoitotäti meinasi repiä pelihousunsa ja saada sydärin kun rappusissa päätettiin hypätäkkin neljänneltä rapulta jo lattialle. Ikävä on suunnaton ja toivon kyllä kaikkea hyvää tuolle pikku pallerolle elämäänsä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että jos kuka tahansa hoitokoiristani ikinä tulee etsimään uudelleen kotia, ne muuttavat meille, siten ne pääsevät tutuille ihmisille ja niiden ei ikinä enää tarvitse etsiä kotia uudestaan. Snösnöstä kuvia myöhemmin. :) 

Toimin Pelastetaankoirat ry:ssä kotihoitajana. Meillä on siis aika ajoin koiria hoidossa, nämä koirat etsivät omaa kotiaan suomesta ja ovat meillä siis oppimassa kotikoiran tapoja ja odottamassa sitä omaa kotia. Mulla on aiemmin ollut hoidossa virosta muutama koira, joista yksi on jäänyt meille pysyvästi, Bruce. :) Nyt kaksi viimeisintä ovat olleet romaniasta. Pari sanaa kahdesta viimeisimmästä tapauksesta. :)

Pufa, valloittava ja aivan uskomaton pikku tyttö. Pufa oli sellainen ällöttävän suloinen neitokainen. Pufan oli löytänyt romanialainen eläinsuojelija Anda. Pufa ja sen veli löydettiin hylättynä pellolle, mikä on varsin tyypillinen tarina useille romanialaisille koirille. Pufa oli sellainen elämän iloinen ja todella ihana pieni tyttö, johon minä rakastuin totaalisesti. Pufa oli kuitenkin niin pieni ja meidän laumaan mahdollisimman epäsopiva tapaus, joten en edes ehdottanut sen pitämistä. Pufa löysikin parhaan mahdollisen kodin helsingistä, nuoren naisen ja tämän mäyräkoira nartun luolta. Parempaa kotia en olisi ikinä voinut Pufalle toivoa. :)

 

Spiky on meidän uusin hoitolainen. Nuori terrieri tyyppinen uros. Spiky on koira, joka on tämän kuukauden aikana opettanut minulle paljon. Spiky on löydetty kadulta ja se on elänyt romanialaisella tarhalla osan elämäänsä. Poika on vallaton ja terrierimäisen periksi antamaton luonne. Spiky on hauska ja samalla kohtuuttoman raskas koira tälläiselle molossi ihmiselle kuin minä olen. Spiky etsii edelleen koko ajan kotia ja joka päivä pojan kanssa koetaan ja opitaan uusia asioita. Spiky on uskomaton koira, joka rakastaa lapsia. Spiky on kuitenkin selkeästi kokenut sen ihmisen huononkin puolen ja pelko agressiivinen miehiä kohtaan. Osan miehistä se hyväksyy muitta mutkitta, mutta osa miehistä saa sen puolustamaan itseään voimakkaasti, vaikka mitään syytä ei olisi. On rankkaa nähdä koira, joka on todennut, että pakeneminen on turhaa ja paras vaihtoehto pelätessä on, käydä kiinni tai olla pelottavampi kuin se toinen pystyy olemaan. Spiky ei kuitenkaan ole toivoton tapaus, vaan me ollaan tehty töitä ja olen yrittänyt kertoa sille, että murina ja väistäminen ovat oikein ja silloin saa tilaa ja kukaan ei tee pahaa. Ja tuo poika on niin yltiö positiivinen luonne, ettei edes tarvitse epäillä etteikö se sopisi kotikoiraksi ja etteikö se olisi mitä parhain koko perheen koira, se vain tarvitsee kodin missä sitä ymmärretään ja missä joku jaksaa opettaa sille asioita ja kertoa, että on muitakin tapoja toimia kuin sen omat tavat. Spiky odottaa innolla omaa kotiaan ja toivomme sen löytyvän pian. Vaikka vaikea tuosta riiviöstä varmasti on loppujen lopuksi luopua..

Lara on meidän perheen kaunotar. Lara on mun yksi suurimmista rakkauksistani ikinä.

Lara tuli mulle oikeastaan aluksi vahingossa, mutta päivääkään en ole katunut tuota vahinkoa. Olin ensimmäistä kertaa käymässä tallinnan tarhalla, ja pieni häkistään pelokkaana tuijotteleva tyttö sai tälläisen ikuisen pentuihmisen sydämen sulamaan. Geri oli ollut meillä vasta vähän aikaa, vain noin kuukauden, mutta tuo pieni kaunotar oli jotain niin täydellistä. Niinpä puoli vahingossa Lara varattiin mulle ja kahden viikon päästä varauksesta, tuo kaunotar matkusti kotiin. Muistan sen päivän edelleen kuin eilisen. Kannoin terminaalien läpi pienen, laihan koiralapsen, ikää sillä oli arviolta noin 6kk, mutta se oli niin pieni ja niin järkyttävän laiha.

Kotona, hetki hetkeltä rakastuin tuohon laihaan pieneen tyttöön enemmän ja enemmän. Ja tuo laiha pieni tyttö alkoi kasvaa ja se kasvoi ja kasvoi ja kasvoi, päästen lopulta mittoihin 75cm säkäkorkeus ja 47kg paino. Mahtavan kokoinen ja kaunis neito siis. :) Pentu aikana Laran paras kaveri oli Kessu, myöskin virosta tullut nuori laumanvartija sekoitus uros. Kessu ja Lara ovat edelleen erittäin läheisiä ja niillä on edelleen tallella se uskomaton yhteys, minkä ne löysivät jo ensimmäisenä tapaamis kertanaan.

Laran elämään tunkeutui vuosi kotiin tulon jälkeen, siskoni portugalin podengo uros Lego. Lego on alusta asti ollut Laralle korvaamattoman tärkeä ja järkyttävän suojeluvietin aikaan saaja. Lego on Laran pään kokoinen, mutta ne ovat mahtava pari yhdessä. :) Siskoni toisen koiran Morrisonin (beagle uros) kanssa Lara ei ikinä ole löytänyt samanlaista yhteistä säveltä, vaikka Morri onkin hyväksytty ja tykätty laumanjäsen.

Laralla on uskomaton luonne. Tuon luonteensa puolesta olenkin kokenut paljon Laran kanssa. Lara on mm. Pelastetaan koirat ry:n edustuskoira, ja käymme messuilla, jossa Lara on silitettävänä ja samalla kerromme miten hienoja koiria löytökoirista voi löytyä. Lara on myös näytellyt kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa Sutta. Se oli uskomaton kokemus, jota en ikinä unohda. Tyttöä ei edes tarvinnut opettaa pieneen rooliinsa, niin hienosti se toimi lavalla näyttelijän kanssa, kuin vanha tekijä. :) Laran kanssa ollaan myös käyty vanhainkodeissa ilahduttamassa vanhuksia. Myös tämän homman Lara tekee moitteettomasti, täysin ilman koulutusta. Lara on uskomaton, se toimii tilanteissa joissa useat koirat panikoisivat, se aina vaan katsoo muo syvälle silmiin, ihan kuin kysyen miten pitää toimia. Messuilla se katsoo muo silmiin joka kerta, kun lapset ja aikuiset sen ympäröivät, se katsoo ja odottaa multa nyökkäystä ja kiitosta.

Larallakin on toki huonot päivänsä ja hetkensä. Lara ei tykkää useista muista nartuista, eikä mustista koirista. Lara ei tykkää kun joku mielistelee sitä liikaa, ja se ottaa kaiken irti kun joku toinen koira pelkää sitä. Mutta kaikki nämä tilanteet on ennakoitavissa ja välteltävissä. Joten suosiolla annan rakkaalleni tilaa ja mahdollisuuden olla joutumatta tilanteisiin, missä se kokee tarpeelliseksi käyttäytyä ei niin kivalla tavalla. Enhän itsekään halua hakeutua epämiellyttäviin tilanteisiin, miksi pakottaisi koirani tekemään niin..? :)

Lara on mulle aivan suunnattoman tärkeä ja se on opettanut mulle paljon, joskus helpommalla ja joskus kantapään kautta. Lara on koira, joka yllättää mut joka kerta kun tulee tilanne missä en itse pärjää tai tilanne missä pyydän siltä paljon ja se toimii aina. Lara on koira, joka tulee vastaan vain kerran elämässään, se on täydellinen.

 

Bruce on meidän perheen lellikki. Se on mamin pikku kovis, joka kuitenkin on oikeasti kotona sellainen pikku mamis. :)

Bruce on tullut mulle alunperin kotihoitoon tallinnan koiratarhalta. Mutta näkihän sen nyt kaikki heti ensi hetkestä lähtien, ettei toi ole multa mihinkään enää lähdössä. Bruce tuli yhdellä viron tarhareissulla mukaan, sillä oli rokotukset ja muut tarvittavat kunnossa ja se lähti meille kotihoitoon. Bruce valloitti kaikki heti, se rynnisti ovesta sisään, pölli pöydältä pitsan ja ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään se oli nielaissut sen kokonaisena ja meni hetken päästä vääntämään elämää suuremmat kakat siskoni vessan oven eteen. :) Se oli siinä, sillä hetkellä mä tiesin, että toi on mun koira. :) Bruce tuli siis puolitoista vuotta Laran saapumisen jälkeen. Bruce oli tarhalla aitauksessa saman ikäisen kaverin kanssa, mutta pysytteli ujona poikana toisen takana, poika kuitenkin kiinnitti huomioni ulkonäöllään. Ja aika mahtis pikku mies se olikin lopulta, se oli myös tullessaan n.6kk ikäinen, mutta selkeäst ruokittu tapaus, sellaista pennut pyöreyttä löytyi vielä. Nyt pojalla on kokoa 75cm säkäkorkeutta ja 43kg painoa. 

Bruce on uskomattoman hyvän tuulinen ja erikoinen koira. Se on koira joka katsoo mun kanssa kaikki eläinohjelmat telkkarista ja usein myös matkii niitä. Se on katsellut meidän kanssa sohvalla kokonaisia leffoja. :) Bruce syö kaiken mitä tarjoaa, kunhan mä ensin näytän että se on syötävää. Bruce myös juo kaiken mitä tarjotaan, se on yllätetty mm. salaa litkimästä pöydällä olleesta lasista valkoviiniä ja kerran se kaatoi pullon fresitaa piknik peitolle ja imi sitten sitä peittoa hysteerisesti ennen kuin se saatiin revittyä irti peitosta. Bruce on sellanen meidän perheen pelle. Se pitää huolen, ettei mamilla ole ikinä paha mieli, ainakaan kauaa. Bruce kastroitiin reilun vuoden iässä, ja onkin sen jälkeen tasaisesti tullut helpommaksi pojaksi ja toimeen tulevammaksi mieheksi. Bruce on sellainen varma ujojen koirien kanssa, se osaa todella hienosti pyytämättä antaa toiselle tilaa ja aikaa tutustua ja rentoutua.

Brucen kanssa on kuitenkin tapahtunut paljon ja kerran olen tosissani luullut menettäväni tuon pojan. Vuosi sitten heinäkuussa Brucelta murtui toinen kyynärpää. Emme tiedä miten se on murtunut, koska poika riekkui kaverini maatilanpihalla muiden koirien kanssa, kun itse olimme sisällä. Ensimmäisellä eläinlääkäri käynnillä sanottiin, että koira on vain venäyttänyt jalkansa. Elettiin yö kipulääkkeillä, seuraavana päivänä kuitenkin päätin käyttää pojan röntgenissä. Selvisi, että kyynärpäässä oli irtopala. Kiirehdin kuvat hämeenlinnasta espooseen, Espoon eläinsairaalaan. Siellä eläinlääkäri keskusteli pitkään puhelimessa ortopedin kanssa ja sitten tuli tuomio, koira on lopetettava tai jalka on amputoitava. Noin raskaalle koiralle jalan amputaatio olisi liian raskas ja kamala toimenpide, joten päädyttiin Brucen lopetukseen. Itkin pojan kaulaa vasten, ja yritin kerätä itseäni sen verran, että poika ei tuntisi oloaan turvattomaksi, annoin luvan antaa piikki. Minua kuitenkin lopulta estettiin, exäni toimesta. Niinpä alkoi piinaava viikonloppu, yksi raskaimmista viikonlopuista elämässäni. Lähdimme eläinlääkäri asemalta kotiin, Brucella oli lääkkeiksi annettu tramalia, ja eläinlääkäri totesi, että mitään ei ole tehtävissä mutta päätös koiran lopetuksesta on tehtävä parin päivän sisään, ettei se kärsisi. Se kotimatka meni sumussa, muistan itkeneeni monta kertaa, ja vieläkin tuon eläinlääkäri reissun miettiminen tuo kyyneleet silmiini. On raskasta tehdä ensin päätös lopetuksesta ja sitten yhtäkkiä vetää se päätös takaisin. Sen viikonlopun olin vain puhelimessa ja hoidin Brucea. Yritin epätoivoisesti etsiä jostain apua, soitin varmaan yhteensä lähemmäs 30 eläinlääkäriin. Kaikkialla oli ortopedi lomalla ja apua ei ollut saatavilla. Jossain vaiheessa soitin Haumauhun helsinkiin, sielläkin hoitaja sanoi, ettei apua ole mahdollista saada ja että kaikkialla on ortopedit lomalla. Se oli varmaan 25 eläinlääkäri asema jolle soitin, ja silloin kun hoitaja sanoi nuo sanat purskahdin itkuun. Pyysin vielä apua ja sanoin, että pakko jostain on joku löytää avuksi. Lopetin puhelun ja keräsin itseni soittaakseni seuraavaan paikkaan, ehdin muutamaan paikkaan vielä soittaa, kun yhtäkkiä puhelimeni soi ja siinä vilkkui vieras numero. Vastasin. Puhelimessa oli tuo sama haumaun hoitaja jolta aiemmin olin anonut apua, hoitaja kertoi että oli tehnyt jotain mitä ei ikinä ennen ollut tehnyt, hän oli saanut ortopedin tulemaan lomaltaan leikkaamaan meidän Brucen. Pillahdin itkuun ja kiitin hoitajaa, sain ajan koska paikalla pitää olla ja en vain voinut jatkaa kiittelemistä. Saimme ajan maanantaille, mutta hoitaja muistutti, että röntgen kuvat on otettava vielä, jotta voidaan varmistaa kunnon kuvista että kyseessä on varmasti luultu murtuma tyyppi. Ja olihan se. Ortopedi Pauli Keränen leikkasi Brucen vasemman kyynärpään sinä maanantaina, ja antoi loistavat paranemis mahdollisuudet. Brucea kuntoutettiin ja se saatiin täysin kuntoon. Marraskuussa kuitenkin murtui toinenkin kyynärpää ja se leikattiin turussa Vettorissa, silloin olin jo rauhallisempi, koska tiesin että poikaa voidaan auttaa ja se saadaan kuntoon. Nyt Bruce on täysin kunnossa ja murtuneet irtopalat johtuivat synnynnäisestä rakenne viasta, joka olisi voitu hoitaa helpommin leikkauksella ennen 6kk ikää, mutta kävihän se näinkin. Leikkaus oli Pauli Keräsen mukaan rutiini leikkuas aina 90-luvun loppu puolelle saakka, jonka jälkeen keksittiin ennaltaehkäisevä leikkausmuoto. Bruce on täysin kunnossa, ja se kirmailee muiden kanssa kuin kuka tahansa koira. Olen todella kiitollinen sille hoitajalle, joka hoiti Brucelle ensimmäisen leikkauksen, ilman tuota hoitajaa, me emme olisi saaneet enää nauttia ja nauraa Brucen tempauksille. :)

Bruce on mulle hyvin rakas, se on sellainen koira jonka olen aina halunnut, se istuu siihen malliin niin ulkonäöllisesti kuin luonteensakin puolesta. Se on sellainen sydänten murskaaja, ja kaikkien kaveri. :) Täydellinen nuori mies. :)

 

Geri on meidän mummeli. Geri on erossa jäänyt exälleni vantaalle ja on meillä vain välillä hoidossa. Geri on sellainen rakastettava ongelma lapsi, jonka kanssa on koettu paljon ja jonka takia on monet kerrat itketty ja kirottu maailmaa. Geri on tullut meille n. 3vuotiaana ja se on kokenut elämässän paljon pahaa. Gerin kanssa on opeteltu elämään ja sitä on totutettu kaikkeen uudestaa, mutta silti joskus ihminen saa tehtyä niin syvän haavat koiran sieluun, että ne eivät parane millään ja Gerin kanssa onkin jouduttu oppettelemaan elämään sen ehdoilla. Gerillä on nivelrikko, lonkkadysplasia ja sen vasen reisiluunpää on poistettu. Geri kuntoutui leikkauksesta huomattavasti odotettua nopeammin ja täydellisemmin. Se elää täysi painoista elämää. :) Gerillä on kotonaan kaverina myöskin virosta tullut napolinmastiffi uros Tyson. Geri tulee ihastuttamaan blogissamme aina vierailuidensa aikana. :) 

 

Marsu tytöt Kaneli ja Namu muuttivat meille viime keväänä. Ensin hain Namun, mutta koska minua säälitti pieni tyttö yksin isossa häkissään, hain sille parin päivän päästä kaveriksi sen siskon Kanelin. Tytöt ovat aivan mahtavia pikku otuksia ja ne pitävätkin huolen ettei ole liian hiljaista tai siistiä. :) 

Itsestäni ja miehestäni sen verran, että asumme tosiaan forssassa rauhallisella rivitalo omakotitalo alueella. Olemme olleet yhdessä vasta vuoden, mutta olen varma, että tässä on se lopullinen elämän kumppani, jonka kanssa on hyvä jakaa ilot ja surut. Vesku on ollut uskomaton tuki ja turva, myös niinä hetkinä kun elämä on potkinut päähän. Ollaan paljon koettu vuoden aikana ja ollaan kyllä valmiita nenut edellä kokemaan vielä monet seikkailut yhdessä. :) Koirat ovat hyväksyneet Veskun alusta asti aivan uskomattoman hyvin ja siitä on muodostunut niille korvaamaton isäntä ja minulle korvaamaton koiran hoitaja apukäsi. :) Ollaan moneen kertaan todettu yhdessä, että jos rahatilanne antaisi varmasti ja kunnolla periksi, meillä olisi uskomaton eläintarha ja autettaisi ihan varmasti useita apua tarvitsevia. Ehkä sellainen päivä vielä joskus koittaa. :)